Ohjaajat

Elli

Olen Elli,  liikunta- ja hyvinvointialan moniosaaja. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja (AMK) ja koulutettu hieroja. Olen työskennellyt liikunta-alalla miltein viisi vuotta aloittaen uimahallissa uimaopettajana ja vesiliikunnan ohjaajana, sen jälkeen siirtynyt ohjaamaan senioriryhmiä kuntosalille, valmentanut pienryhmiä, ryhmäliikuntaa sekä lasten tunteja hyvin monipuolisesti.

Omassa arjessani olen intohimoinen terveysliikkuja, rakastan liikkua luonnossa sekä vastavuoroisesti huhkia kuntosalilla viikottain. Tärkeitä harrastuksia minulle onkin oma hevosharrastus sekä kuntosalitreeni.

 Toimin tällä hetkellä ryhmäliikuntavastaavana Patelan Voimistelijoilla, teen töitä hierojana sekä ohjaan monipuolisesti liikuntaa.

Minulle tärkeää on liikkua juuri sillä tavalla mikä itselle tuo iloa ja jaksamista arkeen. Välillä se voi olla kovaakin treenaamista, ja välillä leppoisia kävelyretkiä luonnossa.

 

Satu 

Hei, olen Satu ja minun lajini on Zumba®. Ohjaajana haluan välittää liikkumisen ja tanssimisen iloa ja monella tavalla hyvää tekevää oloa. 

Annetaan musiikin viedä ja tanssitaan porukalla hiki pintaan ja mieli virkeäksi. 

Kristiina

Moikka! 
Olen Kristiina, uusi ohjaaja Patelan Voimistelijoissa. Ohjaajana olen elämäniloinen, mukaansa tempaava ja eritasoiset liikkujat huomioonottava. Toimin personal trainerina, joten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Tykkään itse liikkua monipuolisesti laidasta laitaan, kuntosalitreenaamisesta tanssimiseen. 

Tunneillani liikutaan yhdessä hymyssä suin, niin että hiki virtaa. Ohjaan kahvakuulaa maanantaisin ja FiilisDancea sekä StepTabataa torstaisin. Nähdään tunneilla!

Nelli

 

Tarinani PaVo:lla juurtaa juurensa vuoteen 2014, jolloin kävin ensimmäisiä kertojani ryhmäliikuntatunneilla. Tunneilta jäi käteen hyvä mieli ja palo ryhmäliikunnanohjaajaksi. Vuosia myöhemmin olimme rakkaan ystäväni kanssa kävelyllä, jolloin uskaltauduin sanomaan unelmani ääneen: "haluan ryhmäliikunnanohjaajaksi". Ei mennyt kauaa, kun hän oli värvännyt minut töihin PaVo:lle.

Tänäpäivänä ohjaan jumppaa useassa eri paikassa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, että unelmat pitää sanoa ääneen, sekä siitä, että on tärkeää ympäröidä itsensä oikeilla ihmisillä.Rakkaus ja intohimoni urheiluun, liikuntaan ja ryhmäliikuntaan on lähtöisin vanhemmiltani. Pienestä lapsesta lähtien olen urheillut ja liikkunut, sen minkä olen kerennyt. Rakastan liikunnan tuomaa hyvää oloa ja haluankin omalla tekemisellä tartuttaa sitä hyvää oloa myös muihin. Olen ohjaajana rauhallinen, iloinen ja kannustava. Minun tunneille ovat kaiken tasoiset ja ikäiset liikkujat tervetulleita.

Nähdään tunneilla!

Pirjo

Hei! Nimeni on Pirjo ja aloitan uutena ohjaajana tässä seurassa, mutta olen toiminut ryhmäliikuntaohjaajana jo yli 20v. Ohjaan mielelläni erilaisia lihaskunto- tunteja, joogaa, pilatesta ja kehonhuoltoa. 
Olen iloinen, energinen, välillä jopa hauska ? 
Tunnille kannattaa ottaa hikipyyhe mukaan !

 

Emma


Heippa! Olen Emma ja oikealta ammatiltani toimintaterapeutti. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla. Palaan Patelan voimistelijoiden ohjaajaksi lähes 10 vuoden tauon jälkeen! Olen harrastanut itse 12 vuoden ajan voimistelua. Telinevoimistelua ja temppujumppaa olen ohjannut aiemmin useamman vuoden ajan. Viime vuosina omiin harrastuksiini on kuulunut CrossFit, painonnosto, pyöräily ja metsässä liikkuminen. Monipuolinen liikkuminen on elämän suola! Mahtavaa päästä jälleen liikuttamaan lapsia sekä aikuisia!

Tuuraan ryhmäliikuntaa ja välillä minut saattaa nähdä myös PerjantaiSpecial tunneilla!

Anita
 

Heippa! Olen liikunta- ja hyvinivointialan ammattilainen sekä liikunnan YAMK-opiskelija. Töiden ja opiskelujen lisäksi arkeani täyttyy salibändystä ja sen valmentamisesta, koirien kanssa touhuamisesta sekä kutomismaratoneista.

Ohjaajana minulle tärkeää on että jokainen saa kokeilla ja oppia uutta sekä innostua turvallisessa ilmapiirissä. Tällä hetkellä olen uusi vahvistus Patelan Voimisteljoilla ja tuuraan tunteja niin lasten kuin aikuisten puolellakin.

Nähdään jumpilla!